Erkki Wilho Ponkala eli vuosina 1862–1943. Hän oli syntynyt Pohjanmaalla, Alatornion pitäjässä – nykyisin kunta kuuluu Tornion kaupunkiin.

Ponkalan nuoruusvuodet 1800-luvun lopulla olivat Suomen historiassa suuren ja kaikinpuolisen nousun kautta: aikakauden merkkipaaluja olivat suomalaisuusaate, kansanopetuksen kehittäminen ja monenlaiset sivistysriennot, lopulta valtiollinen itsenäistyminen. Ponkala oli juuri niitä miehiä, jotka nousivat ajan hengen innostamina ja kantoivat näitä ihanteita eteenpäin.

Erkki Wilho syntyi maanviljelijäperheeseen, jossa kahdeksan lasta kasvoi aikuisiksi asti. Kansakoulua ei pitäjässä ollut, opintie alkoi kiertokoulussa. Mutta oppilaasta tuli pian opettaja, kun hän astui toisten eteen ja alkoi jakaa nopeasti omaksumiaan tietoja. Eteenpäin vei Jyväskylän maankuulu kansakoulunopettajaseminaari. Sieltä valmistuttuaan Ponkala toimi opettajana Kuusamossa, kirjoitti lehtiin ja hankki eri lisäansioita.

Ansiotoiminta monipuolistui Helsingissä. Nuoret opettajat perustivat osakeyhtiö Valistuksen julkaisemaan joululehteä ja toimittamaan koulutarpeita nopeasti kehittyviin kansakouluihin. Yhtiössä Ponkala sai aikaan monenlaista, kuten vuosikymmenet käytössä olleen kaunokirjoitusjärjestelmän – mutta ennen muuta hänestä sukeutui liikemies.

Hän osti ja möi osakehuoneistoja, rakennutti kerrostaloja, ja kun maataloustyökaluja valmistava tehdas tuli hänen omistukseensa, hän suunnitteli perunannostokoneen, kylvökoneen ja muita välineitä. Aika oli hänelle suotuisa; kiinteistösijoittajalle Helsingin kaupunki kasvoi voimakkaasti ja tehtaanjohtajalle loi torpparivapautus uusia, työkaluja tarvitsevia pientiloja maaseudulle.

Kaiken tämän käytännöllisen ohessa kulttuuriharrastukset pysyivät menestyvän miehen mielessä. Ponkala oli kiinnostunut kuvataiteista, ja julkaisemissaan kirjoissa hän etsi pysyviä elämänarvoja keskellä niitä levottomia aikoja, joita oli joutunut kokemaan. Isänmaallisuus, raittius, korkea siveellisyys olivat hänen ihanteitaan.

Juhani Salokannel

Hyvä juhlayleisö, on aika kertoa säätiöstämme ja sen perustajasta Erkki Wilho Ponkalasta

1890-luvulla tuli Suomesta se Suomi, jonka me tunnemme. Sibelius sävelsi sinfonioitaan, hänen ikätoverinsa perustivat Kansallis-Osake-Pankin, kaikkinainen eri alojen aloitteellisuus oli uskomattoman laaja-alaista – ja tosiasiassa sen takana oli uskomattoman pieni joukko nuoria miehiä.

Luulemme tuntevamme tämän pikku porukan, mutta ei! Ei Hannes Gebhard aloittanut perustamalla osuustoimintaliikkeen, hän aloitti perustamalla kustantamo Otavan. Ja niiden kuuluisuuksien lisäksi, jotka Gallén-Kallelan Symposium-taulussa synkistelevät ja sammuvat,
oli paljon muitakin merkkimiehiä. Tänä iltana minä haluan teidän muistavan, että E. W. Ponkala oli yksi heistä.

Minulla itselläni on kaksi yhtymäkohtaa hänen elämäntyöhönsä. Kun aloitin kansakoulua, kirjoitin monta kertaa kaunokirjoitusvihkoon sanat
”Leijona lepää” – muistan vielä! ja toki paljon muutakin. Se kaunokirjoitus eli ”viistokirjoitus” oli E. W. Ponkalan luomus. Ja kun sitten tulin yliopistoon ja Helsinkiin, isä antoi minulle kotoa Hämeenlinnasta mukaani pieniä lappusia, jotka oli vietävä konttoriin Annankadulla. Ne olivat osakeyhtiö Valistuksen osinkokuponkeja hänen, koulumiehen, omistamistaan tämän yhtiön osakkeista. Ponkala oli Valistuksen perustajia.

Ponkala oli siis monen toimen vaikuttaja kuten ne toisetkin hänen ikätoverinsa – hän oli syntynyt vuonna 1862 ja kuoli vuonna 1943.
Mutta jos useankin tulevan suurmiehen alkutaival oli mutkainen, voin kertoa että Erkki Wilholla se oli vielä mutkikkaampi.

Hänen lapsuudessaan Ylitornion pitäjässä Tornionjoen varressa ei ollut koulua, ei edes kiertokoulua. Sen perustamista isännät vastustivat,
tulisi rahanmenoa. Kun se lopulta alkoi, Ponkalan perheessä isä vastusti Erkin kouluunmenoa, hänet tarvittiin talon töihin. Vihdoin hän
sentään pääsi aloittamaan ja kävi koulua nelisen vuotta.

Mutta kesken kyntöjen ja halonhakkuun tuli tarjous ryhtyä kiertokoulun opettajaksi. Nuori mies harjoitteli yhden syyslukukauden,
ja sitten hän aloitti. Samassa pirtissä, jossa hän oli itse seitsemän vuotta aikaisemmin lähtenyt koulutielle.

Pian aukeni sentään tie kunnon opiskeluihin: Erkki Wilho pääsi Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaariin. Omatoiminen opiskelu jatkui seminaarin jälkeenkin – silloin se ylsi jo kansanopistoon Ruotsissa ja yliopistoon Helsingissä. Opettajan paikka löytyi ensin Oulusta ja sitten moneksi vuodeksi Kuusamosta, lopulta Helsingistä. Kaikkiaan Ponkala toimi opettajana 13 vuoden ajan.

Mutta Helsingin-vuosina Erkki Wilhosta sukeutui menestyvä liikemies.

Osakeyhtiö Valistuksen yhtenä perustajana hän oli omalla alallaan eli kouluopetuksen piirissä, ja se tuotti hyvin heti. Tämä on ymmärrettävää, sillä valtakunnan kasvava kansakouluverkosto tarvitsi suunnattomat määrät kaikkea muutakin kuin koulukirjoja. Tarvittiin monenlaista: havaintovälineitä, joita riitti maapalloista seinäkarttoihin ja niihin kuuluisiin Valistuksen kuvatauluihin. Tarvittiin liitutauluja, karttakeppejä, lyijykyniä, mustekynän teriä ja varsia, vaikka mitä. Olivatko ne kellahtavat sienetkin, joilla liitutaulu pyyhittiin, Ponkalan maahantuomia?
En tiedä.

Ponkalan omia teoksia Valistuksen tuotannossa oli kaunokirjoituksen mallivihkojen lisäksi Asioimiskirjoituksen opas. Se oli bestseller,
jota myytiin 15 painosta; tekijä alkoi olla varoissaan.

Vaan eihän tämä riittänyt kunnianhimoiselle miehelle: hän oli mukana perustamassa kirjapainoa ja Koulukaluste Oy:tä, joka teki luokkiin pulpetit. Sitten Ponkalasta tuli tehtailija. Nyt oltiin jo 1920-luvulla, ja kaksi tärkeää seikkaa muutti maaseudun elinkeinoja: torpparivapautus
ja maatalouden koneellistuminen. Uudet tilalliset tarvitsivat koneita, ja ne heille möi Ponkala. Hänestä tuli Suomen Maanviljelijäin
Tehdas Oy:n omistaja – ja myös tuotekehittelijä. Hän suunnitteli perunannostokoneen nimeltä ”Aarteenkaivaja” ja heinänsiemenen
kylvökoneen nimeltä ”Siementensirottaja”.

Mutta jo tätä ennen eli uuden vuosisadan alussa liikemiehen vaistot ja taidot olivat vieneet kiinteistöalalle. Ponkala osti ja möi kiinteistöjä nopeasti kasvavassa Helsingissä – ja oli myös rakennuttamassa niitä, kun kivitaloja nousi Katajanokan ja Eiran arvostettuihin kaupunginosiin.

Kruunuvuorenkadulle rakentamisen hankkeesta kirjoitettiin jopa lehdissä otsikolla Kansakoulunopettajien talo Helsinkiin: ”Nyt on puolitoista kymmentä opettajaa ja opettajatarta muutamien muiden asunnon tarvitsijoiden kanssa muodostanut rakennusosakeyhtiön, jolla on nimenä ’Louhi’”. Valmista tuli vuonna 1901, ja Ponkala kuului rakennuttajaryhmään.

Talo osoitteessa Kauppiaankatu 6 lieneekin Ponkalan teettämä, koska sinne hän muutti perheineen ja omisti siitä useita huoneistoja.

Kaikki tämä tuntuu ylen suoraviivaiselta menestystarinalta, mutta minun silmääni on osunut Ponkalan henkilötiedoissa eräs
arvoituksellinen seikka hänen avioliitossaan.

Naimisiin Ponkala meni vuonna 1908 ja sai kaksi lasta puolisonsa Judithin kanssa. Judithin isä oli kuuluisa mies: piirilääkäri Frans Hjalmar Nordling eli kirjailija Hj. Nortamo. Hänen Rauman murretta käyttävät murrepakinansa ovat alan klassikko ja hänen syntymäpäivänsä liputuspäivä Raumalla.

Arvoituksellista tässä liitossa ei minun mielestäni ole puolisoiden ikäero, 23 vuotta, ei ollenkaan, koska omien vanhempieni ikäero oli 30 vuotta. Se vähän hämmästyttää, että vaikka aviopari erosi vuonna 1923, Judithin kuoltua vuonna 1971 hänet haudattiin Hietaniemeen puolisonsa viereen eli lähes puoli vuosisataa sen jälkeen, kun avioero oli astunut voimaan.

Romantiikkaa? Sielunsukulaisuutta? Henkisyyttä? Tulemme hengellisyyteen ja aatteisiin tämän käytännön miehen elämässä.
Erkki Wilho Ponkalalle ei tuo maallinen mammona ollut sittenkään kaikkein tärkeintä.

Hänen ajatteluaan kuvaavat hänen kirjojensa otsikot ja sisältö. Teokset Jalo oppi ja Uusi latu ilmestyivät 1922 WSOY:n kustannuksella,
ja neljä vuotta myöhemmin tuli vielä Uskontojen kehityksen pääpiirteet.

Jalo oppi on omistettu Suomen nuorisolle ja se opettaa sille elämäntaitoja raamatunlauseiden, sananparsien ja muiden viisauksien avulla. Kuulostaa hyvin ihanteelliselta, ja kaikkien hänen teostensa henki on paitsi ihanteellinen myös isänmaallinen. Hyvin voi arvata, millaiselta taustalta nämä pyrkimykset nousivat: takana oli juuri koettu kansalaissota ja vielä sen lisäksi koko ensimmäisen maailmansodan suurpalo, vallankumoukset kauempana ja lähelläkin.

Uskontojen kehityksen pääpiirteet kokoaa kirjoittajansa elämänmittaiset etsinnät ja pohdiskelut. Jos tuon aikakauden kansakoululaitos oli hyvin luterilaishenkistä, tästä kirjasta käy ilmi, että Ponkala oli laajasti perehtynyt useisiin eri uskontoihin, hän kirjoittaa pitkään buddhalaisuudestakin. Sitten tullaan niihin kysymyksenasetteluihin, joita tehdään filosofian piirissä. Immanuel Kant tuntuu antaneen paljon Ponkalalle. Hänen kirjansa päättyykin Kantin ajatukseen: ”Ihmisten siveellinen velvollisuus on jalostaa itseään ja edistää lähimmäistensä onnea.”

Tätä lähimmäisten edistämistä ja auttamista Ponkala oli harrastanut jo ennen säätiönsä perustamista; aikalaislähteissä häntä kutsutaankin
jo lahjoittajaksi. Niinpä hän löysi tähän oikean, mieleisensä ratkaisun: vuonna 1924 hän perusti nimeään kantavan säätiön ja laati sille perusteelliset säännöt, jotka kaunopuheisella tavalla ilmentävät hänen maailmankatsomustaan ja tavoitteitaan.

Säädekirjan toinen pykälä kuuluu seuraavasti:

"Säätiön tarkoituksena on:

sellaisen kirjallisen ja taiteellisen toiminnan edistäminen, joka voi herättää kansalaisissa elävää tietoisuutta siitä, että yksityisten samoin
kuin koko kansankin menestymisen pääedellytyksenä on kunkin yksilön kehitetty persoonallisuus, pitäen päämääränä kansalaisten
siveelliseen vakaumukseen kohottavaa kuntoisuutta,

avustuksien myöntäminen Suomen sukulaiskansojen jäsenille siinä tarkoituksessa, että he saisivat tilaisuuden tutustua suomalaiseen sivistykseen.

Tässä tarkoituksessa säätiö jakaa kirjailijapalkintoja, apurahoja tai opintostipendejä, ostaa taideteoksia tai muuten hallituksen harkinnan mukaan käyttää varoja säätiön tarkoitusperiä edistäviin kohteisiin.”

Muutama vuosi sitten meillä hallituksessa heräsi keskustelu siitä, olisiko vanhahtavia sanamuotoja hieman uudistettava.
Emme kuitenkaan niin tehneet. Pyrimme siis edelleen kohottavaan kuntoisuuteen.

****

Kuka kukin oli. Henkilötietoja 1900-luvulla kuolleista julkisuuden suomalaisista. (Otava 1961)

Ponkala, Erkki Vilho, liikemies, lahjoittaja. - * Alatornio 28. IX. 1862 † 26. V. 43; vanhemmat maanviljelijä Niilo Pekka P. ja Priita Liisa Niemi. Puoliso Judit Valborg Nortamo (Nordling). - Kävi Jyväskylän semin. 87. - Kansakoulunopettaja Kuusamossa 88-96, Helsingissä 98-06, oy Valistuksen toimitusjohtaja 02-08, Angelniemen Sapalahden tilan omistaja ja vilj. 14-18, S. maanvilj. tehdas oy:n (Peltokalu oy:n) toimitusjohtaja 27-. - Kuusamon kunnan rahastonhoit. ja kunnankirjuri 92-94, säästöp. hoitaja 95-96. Luk. lahjoit. yleishyödyll. tarkoituksiin. - Julk.: Uusi latu 22, Uskontojen kehityksen pääpiirteet 26, Asioimiskirjoituksen opas, 15. p. 30.